Jonkinsortin pieni, taiteilijasielu täältä pohjanmaan perukoilta kirjoittelee, odotellessa kesän vapautta kevarin kans. Viettelee nyt päiväänsä turvallisesti Alistair-hahmon, hienoisen hirviön varjoisassa turvassa. Ja ei, en tiedä miksei minua ole jo teljetty sinne pehmoseen selliin, vaikka onkin aika vilkas mielikuvitus.
Entä kuka onkaan Alistair? Peto. Suuri ajattelija ja melkoinen hurmuri. Oma maalaukseni, joka eräs päivä päätti herätä eloon. Lajiltaan hän on dracan, selästän valkea turkkinen, mutta vatsaltaan verenpunaisten suomujen peittämä yhdistelmä sutta, lohikäärmettä ja moottorisahamurhaajaa. Jumala tietää mitä hänen syntymisekseen on tapahtunut, mutta jotain synkkää, irstasta epäilen. Olemukseltaan hän on viekas, älykäs kuin kissa, rohkea, mutta samalla jollain tapaa pelokas häkissä vietettyjen vuosien jälkeen. Hän on synnynnäinen kyynikko, mutta erehtyi kerran surmaamaan ankan, joka ei edes verisen, tuskaisen kuoleman edessä lakannut hymyilemästä, ja otti siitä opikseen, ettei elämässä ollut sellaista murhetta jossa ei hymy auttaisi. Kuolema, on hänelle pelastus ja sitä hän innolla odottaakin, pian kahdettasadatta vuotta. Aikansa kuluksi hän nykyään pohtiikin muiden ongelmia ja tekee satunnaisten kuittien perusteella laskelmia ihmisten elintasosta ja ostopäätöksistä.
Hänen kannaltaan minä tässä kirjoitan, ihan vain, koska ei tässä muutakaan ole, koska joskus, on vaan pakko paeta tätä paskasadetta jonkun sateenvarjon alle.